Kosteusvaurioituneen kohteen korjaussuunnitelma tehdään ennen urakoitsijoiden kilpailutusta. Suunnitelma perustuu kuntoarvioon, kohteeseen tutustumiseen ja olemassa oleviin tietoihin. Ennen korjaustöitä vanhoissa rakenteissa tehdään asbestikartoitus.
Korjaukset
Vanhojen rakenteiden korjaukset tulee tehdä vanhaa kunnioittaen, mutta nykyaikaiseen, terveelliseen lopputulokseen pyrkien kohtuullisin kustannuksin.
Korjaussuunnittelu
Korjattavan tai kosteusvaurioituneen kohteen korjaussuunnitelmat vaativat nykyään erikoistuneen suunnittelijan. 1.6.2015 muuttunut krakennuslaki vaatii korjaussuunitteluun lisäkoulutusta. Olemme sen hankkineet ensimmäisten joukossa. Ratekon KOKO kursiolla ja suorittaneet tentkin ja saavuttanut lisäopintopisteitä.
Teemme korjaussuunittelua niin pieniin, kuin isompiinkin kohteisiin.
Ensin teemme kuntoarvion, kohteeseen tutustumisen sekä muiden olemassa olevien tietojen perusteella.
Korjaussuunnitelma auttaa ja helpottaa mm. urakoitsijoiden kilpailuttamista, tarjousten vertailua sekä työn valvontaa, joten se kannattaa tehdä aina ensimmäisenä.
Aina ensin on tehtävä asbestikartoitus
Usein kysyttyä
Miksi korjaussuunnitelma tehdään ensin?
Se helpottaa urakoitsijoiden kilpailuttamista, tarjousten vertailua ja työn valvontaa.
Kuka saa suunnitella kosteusvauriokorjauksen?
Sivuston mukaan 1.6.2015 muuttunut rakennuslaki edellyttää erityistä osaamista. Toimisto on suorittanut Ratekon KOKO-koulutuksen ja tentin.
Koskeeko tämä vain suuria kohteita?
Ei. Suunnitelmia tehdään sekä pieniin että isompiin kohteisiin.